Jauheliha vuoka

Tomaattinen jauhelihavuoka

Tomaattinen jauhelihavuoka on helppo tehdä pakastevalkosipuliperunoista.

Ainekset

6 annosta
2 ps (à 500 g) Valkosipuliperunoita (pakaste)
400 g Nauta-sikajauhelihaa
1 dl Sipulikuutioita (pakaste)
1 tl suolaa
½ tl mustapippuria
5 dl vettä
3 (400 g) isoatomaattia
2 tl oreganoa
1 ps (150 g) Emmental-mozzarella juustoraastetta

Valmistus

Yli 60 min
    1. Voitele iso uunivuoka, esimerkiksi lasagnevuoka. Levitä pohjalle pussillinen valkosipuliperunoita.
    2. Ruskista jauheliha pannulla ja lisää sipulikuutiot mukaan kuullottumaan. Mausta liha suolalla ja mustapippurilla ja levitä perunoiden päälle.
    3. Lisää pannuun 5 dl vettä ja kiehauta se. Levitä toinen pussillinen perunoita lihakerroksen päälle ja kaada päälle pannun huuhdeliemi. Rouhi päälle hiukan mustapippuria myllystä.
    4. Kypsennä perunavuokaa uunin alimmalla tasolla 200 asteessa noin 35 minuuttia. Leikkaa tomaatit ohuiksi viipaleiksi ja peitä niillä vuoan pinta. Ripottele pinnalle puolet oreganosta ja levitä päälle juustoraaste. Jatka kypsentämistä vielä 15 minuuttia. Ripottele kypsän vuoan pintaan oreganoa. Tarjoa raikkaan salaatin kanssa.

Lähde. https://www.k-ruoka.fi/reseptit