Merten salaisuudet 1977 nro: 32
Kotisivuille / Merten salaisuudet lehden arkistoon
Salaperäistä suunnistautumista
Munimaan matkalla olevat kilpikonnat ovat saapuneet lisääntymisalueelleen suunnistauduttuaan tuhansien kilometrien matkan avomeriulapan poikki.

Meressä voidaan erottaa vuodenajat aivan samaan tapaan kuin maallakin. Ravinnon määrä sekä veden lämpötila vaihtelevat vuotuisen syklin mukaisesti erikoisesti lauhkealla ja arktisella vyöhykkeellä. Eräät kalat reagoivat näihin muutoksiin yhtä säännönmukaisesti kuin muuttolinnut.

Kantasilli, joka on kookkain sillikala, ajoittaa vuosittaisen jokiin suuntautuvan kutuvaelluksensa veden lämpötilan muutosten mukaisesti. Pohjoisimmat kantasillit vaeltavat merelle myöhemmin kuin ne parvet, jotka menevät kutemaan Yhdysvaltojen alueen eteläisiin jokiin. Kantasilliä tavataan suolattomassa jokivedessä ainoastaan silloin, kun veden lämpötila on laskenut 13 ja 18 asteen välille. On näyttöjä siitä, että silliparvet vaeltavat pohjoisesta etelään veden lämpötilamuutosten mukaisesti.

Koska kutevan populaation kaikki yksilöt tietyllä alueella reagoivat samalla tavalla veden lämpötilan vaikutukseen, useimmat niistä saapuvat kutupaikoille samaan aikaan — ilmeinen etu suvun jatkumiselle.

Liemikilpikonnat ilmaantuvat joka vuosi samaan aikaan munimaan Karibianmeren ja Etelä-Atlantin saarille. Kokeiden perusteella on päästy selville, ettei kilpikonnan muutto-vaiston herääminen ole yhteydessä veden lämpötilaan. Liemikilpikonnan elämää on tutkinut Miamin yliopiston opettaja, tri Archie Carr. Hän aloitti opiskelijoineen liemikilpikonnien merkitsemisen viisitoista vuotta sitten Ascensionin saarella, joka on tämän lajin pääesiintymispaikkoja eteläisellä Atlantilla.

Tehdyt tutkimukset ovat valaisseet näiden vaikeasti tavoitettavien eläinten elämäntapoja ja muuttokäyttäytymistä.


Sekä koiras- että naaraskilpikonnat uivat 2400 kilometrin matkan halki Atlantin Ascensioniin aina kerran kolmessa tai viidessä vuodessa läpi elämänsä ajan. Pariutumisrituaali tapahtuu saaren rannikon edustan rantatyrskyvyöhykkeellä. Siitä huolimatta, että koiraat ovat juuri suoriutuneet uuvuttavasta muuttovaelluksesta ja usein joutuneet väkivaltaisiin soidinkiistoihin toisten koiraiden kanssa, ne eivät kiipeä rannikolle levähtämään tai ruokailemaan. Ne jäävät odottelemaan naaraita, jotka lähtevät lisääntymissaareltaan munittuaan munansa.

Heti kun kilpikonnan poikaset ovat kuoriutuneet, ne suuntaavat kulkunsa kohden merta, vaikka eivät edes voi nähdä sitä pesästään. Carr tutkijaryhmineen teki joukon kokeita selvittääkseen vastakuoriutuneiden suunnistuskyvyn arvoituksen. Biminisaarella sijoitettiin vesiallas erään lahdenpoukaman ja valtameren välille. Kilpikonnanpoikaset keräytyivät altaassa poukaman puoleiseen päähän — lähimmäksi avovettä. Mikäli auringonsäteiden heijastuminen merestä ja poukamasta estettiin, poikaset uivat päämäärättömästi sinne tänne. Ilmeisesti ne pystyvät paikallistamaan veden sijainnin sen pinnasta heijastuvan valon (taivaanrannan kirkkauden) perusteella.

Arvoitukseksi sitä vastoin on jäänyt, mitä menetelmiä aikuiset kilpikonnat käyttävät löytääkseen tuhansien kilometrien päässä avomerellä sijaitsevan pienen saarensa. Eräät tutkijat ovat päätelleet kilpikonnien suunnistavan pesimäpaikoilleen hajuaistin avulla. Rannikolle pesimään kiipeävät naaraat työntävätkin usein nenänsä hiekkaan, aivan kuin ne nuuhkisivat maaperän tuoksuja. Uskottavalta ei kuitenkaan tunnu, että saari voitaisiin löytää erittäin pitkän matkan päästä pelkästään hajuvihjeiden turvin.


Uusin teoria olettaa, että kilpikonnat vaeltavat edestakaisin Brasilian rannikolla, kunnes ne haju- ja näkövihjeiden perusteella saavat selville paikan, jonne ne nuoruudessaan ensi kerran nousivat maihin. Sen jälkeen kompassiaisti sekä kyky suuntautua taivaan poikki kulkevan auringon mukaisesti ohjaavat eläimet suorinta tietä Ascensionin lähettyville, jossa ne jälleen turvautuvat haju- ja näköaistinsa antamiin vihjeisiin.

Eräät tiedemiehet olettavat, että Sargassomeressä Bermudasaarten kaakkois-puolella kutevat ankeriaat, samoin kuin eräät lohet ja hait, suunnistautuisivat niiden heikkojen sähkövirtojen perusteella, joita merivirrat aiheuttavat liikkuessaan maapallon magneettisessa kentässä. Laboratoriokokeet tosiaan osoittavatkin ankeriaiden kykenevän aistimaan varsin vähäisiä jännitteitä. Sitä paitsi ne eivät ainoastaan pysty aistimaan sähkövirran suuntaa, vaan lisäksi ne kykenevät sähköisesti rekisteröimään, mihin suuntaan vesi virtaa.

Liemikilpikonnan poikanen kuoriutuu munastaan. Lähimmän vesialueen pinnasta heijastuva valo ohjaa poikasen suoraan kohden merta.
 
©2014 Merten Salaisuudet Jacques-Yves Cousteau Editio Service S.A. 1976 Oy Concert Hall Society Ab
Taitto: ja web julkaisu: Jari Saarinen
ylös