Parkanon historiaa

Parkanon paroni

Perimä viittaa Elimäen neljänneksen vapaaherrakuntaan, johon suku sai omistuksen kun kaukainen esi-isä Henrik Wrede pelasti kuningas Kaarle IX:n hengen antamalla tälle hevosensa Kirkholman taistelussa vuonna 1605. Henrik Wrede itse sai surmansa. Gustaf Wreden aateluus sinänsä ja suku varmaan herättivät kunnioitusta rahvaassa, olihan hänen isänsä Vaasan läänin maaherra, veli senaattorina, toinen metsähallituksen ylijohtajana. Kenties kaikista tunnetuin oli sisar Mathilda Wrede, vankien ystävä.

Parkanon paroni oli kansanomainen aatelismies

Hurtti-Ukkoko?

Eniten kuitenkin kiinnitti huomiota paronin erikoisuus, originelliys. Se esiinty joskus poikamaisena kujeilunhaluna, joskus itsensä jopa toistenkin leikillisenä kiusaamisena. Hän lienee omaksunut tietoisesti spartalaisen elämänfilosofian, johon kuuluu äärimmäinen yksinkertaisuus ja vaatimattomuus, sotilastaitojen harjoittaminen ja ihannointi sekä voimakas isänmaallisuus. Nämä seikat korostuivat joskus niin, että häntä pidettiin ehkä hassuna, mutta siitä ei ollut kysymys. Yksinkertaisuus ilmeni paronin pukeutumisessa. Hän käytti yksinkertaisia sarkavaatteita sekä pieksuja ja kulki tuohikontti selässä. Parta oli pitkä ja tuuhea, ja sen puhtauskin lienee ollut niin ja näin. Hän halveksui juhlavaatteita, kutsui niitä »keikarinvaatteiksi». Sotilastaitoja paroni harjoitti suojeluskunnassa. Iäkkäänä miehenäkin hän otti innokkaasti osaa suojeluskunnan harjoituksiin ja kertoili juttujaan kuin Hurtti-Ukko. Hänellä oli erikoislupa käyttää suojeluskunnan pukua milloin halusi. Isänmaallisuus ilmeni myös siten, että hän kirjoitti voimakkaita kirjoituksia lapuanliikkeen lehtiin Sinimustaan ja Fascistiin ja oli kesällä 1931 Fascisti-lehden päätoimittajana.

Ponttoolla kova kuri

Käytännön toimissaan paroni ei kuitenkaan ollut niin jyrkkä kuin kirjoituksissaan, vaan hän kohteli kaikkia tasapuolisesti. Gustaf Wrede perheineen muutti Parkanoon vuonna 1893 Hyrynsalmelta, jossa hän oli ollut metsänhoitajana. Hänen kautenaan toteutettiin metsätöissä monia uudistuksia. Painavat ja jäykät sukset korvattiin keveämmillä, ja pieksutkin saivat paremman mallin. Paroni teetti paljon metsäteitä. Hän ei tupakoinut eikä sietänyt väkijuomia. Niinpä tukki ponttoolla oli kova kuri: siellä ei saanut juopotella, kiroilla eikä puhua muitakaan sopimattomia. Paroni ihannoi vastoinkäymisiä ja järjesti niitä omalaatuisella tavalla itselleen ja muille. Halkovaja oli Paroninkosken toisella puolella. Sinne piti taiteilla paria lankkua pitkin. Metsäylioppilaiden kanssa hän keräsi kuivia käpyjä tasaiselle kalliolle ja mennen itse edellä määräsi kaikki tanssimaan käpyjen päälle paljain jaloin. Muuten hän ei tanssia harrastanutkaan. Erään kerran paroni pyysi puita kyselemään tulleen miehen paini-kaverikseen ja paini hänen kanssaan koko päivän. Paroni saattoi kävelyttää puun tarvitsijaa metsässä koko päivän, mutta antoi sitten puut aivan läheltä. Joskus hän kannatti itseään metsässä tekeytyen sairaaksi.

Uittomiesten pääsykoe

Rappeutumisen tunnusmerkit paroni määritteli seuraavasti: makeaa syö, koreaa kantaa ja lähelle tekee tarpeensa. Eräänä keväänä paroni järjesti erikoisen pääsykokeen. Hän ilmoitti Onkilammin taloon kokoontuneille uittomiehille, ettei voi kaikkia ottaa, joten tarvitaan pääsykoe. Paroni pani uittokeksin talon nurkkaan silmiensä korkeudelle ja sanoi, että uitto- mies on se, joka ylittää riman koskematta. Muutamat nuoret miehet ylittivät riman riisuttuaan saappaat. Paroni sanoi kuitenkin, etteivät nämä vielä riitä. Hän laski rimaa ja hyppyytti taas miehiä, mutta sittenkään ylittäneitä ei ollut riittävästi. Hän laski rimaa vähän kerrallaan, hyppyytti miehiä puoli päivää ja otti lopulta kaikki uittoon. Paroni osti Parkanosta Korkomäen tilan. Myöhemmin perhe rakennutti paronittaren piirustusten mukaan Louhilinnan, jossa oli erikoisuutena karjalaisia piirteitä ja katolla torni, josta paronitar katseli tähtiä. Paroninkosken lähelle, osaksi sen päälle rakennettiin palvelijain asuintalo Koskenkohina

Erikoinen vapaaherratar

.Perheessä oli kaksi tytärtä Eleonora Sofia Mathilda (Nooni) ja Margaretha Johanna Magdalena (Greetta), jotka kuolivat naimattomina. Parkanossa syntynyt poika Rabbe Carl Gustaf meni Amerikkaan ja kuoli liikenneonnettomuudessa 25- vuotiaana poikamiehenä vuonna 1926. Paronitar Wrede kuoli vuonna 1928. Paroni Gustaf Wrede jäi eläkkeelle aluemetsänhoitajan virasta vuonna 1918. Hän kuoli vuonna 1939. Paroni oli toivonut, että mikäli kirkkolaki sallii, hänet haudattaisiin yöllä vain lähimpien läsnäollessa. Haudalle ei saisi laittaa mitään katkaistuja kukkia eikä pystyttää koristeltua kiveä. Toivomus ei kuitenkaan toteutunut. Hautajaiset olivat suuret ja kukkakumpu komea. Haudalle on pystytetty melko suuri karkeaksi jätetty muistokivi.

Paronin ja paronittaren viimeinen leposija.

Paronitar Wendla Eleonora (Venny), os. Munsterhjelm, joka muuten oli paronin pikkuserkku, oli myös hyvin erikoinen. Hän eristäytyi omaan huoneeseensa, jonne paroni ja tyttäret pääsivät käymään vain kahdesti vuodessa, jouluna ja juhannuksena. Rabbe-poika pääsi kuitenkin vapaasti. Uskollinen palvelija Pikku- Alinakaan ei saanut tulla huoneeseen, vaan ruoka oli jätettävä viereiseen huoneeseen, josta paronitar haki sen itse. Paronitar ei käynyt juuri missään, mutta kerran hänen nähtiin menneen Lehdon kauppaan. Ennen kaupan oven avaamista oven ripa täytyi pyyhkiä rätillä. Varotoimi johtui bakteerien pelosta.

| ©2011 Saarinen